Etusivu Tuotteet Palvelut Yritystiedot Tarjouspyyntö Yhteystiedot

Ikkunat

Valmistamme puurakenteiset ikkunat Pohjois-Suomen tiheäsyisestä männystä. Rakennetyyppivaihtoehdot ovat MSE, MSK, MS, TL ja EK -rakenteet. Lisäksi valmistamme sisään-ulos aukeavaa perinteistä ikkunarakennetta. Ikkunat toimitetaan valmiiksi vakioheloitettuna ja lasitettuina, sopimuksen mukaan myös pintaheloitettuna. Normaalien lasien lisäksi voidaan käyttää useita erikoislaseja kuten esim. selektiivilasit, turvalasit, auringonsuojalasit, palolasit ja erilaiset koristelasit.

Ikkunoiden pintakäsittelyyn on mahdollista valita joko peittomaalaus, kuultokäsittely tai pelkästään lakkaus. Peittomaalauksessa käytämme pohja- ja pintamaalaukseen Teknos Oy:n Aquatop- tuotteita, jotka ovat vesiohenteisia ja siten myös ympäristöystävällisiä. Vakiosävy on valkoinen, mutta myös muut sävyt ovat mahdollisia toteuttaa. Kuultokäsittelyssä puun kaunis pinta saadaan hyvin esiin.

Ikkunoihin on mahdollista saada ristikointi joko kiinteänä tai irrallisena. Ristikkojako tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ikkunatoimituksen mukana on mahdollista saada kauttamme myös sälekaihtimet ja hyönteisverkot, jotka asennetaan tarvittaessa myös paikoilleen.

Ulko-ovet

Valmistamme tilaustyönä yksilölliset vakiomittaiset ja erikoismittaiset kehysrakenteiset lämpöovet. Vakioheloituksena ovat vahvat KL-saranat, joiden määrä vaihtelee ovikorkeuden mukaan. Ovissa on Abloy-lukkorunko 4190 tai LC100. Lasitus on kolminkertainen eristyslasi, jossa uloin lasi voi olla myös koristelasia. Valikoimastamme löytyvät myös selektiivilasit ja turvalasit. Pintakäsittely toteutetaan samoin kuin ikkunoissakin ja ovet tiivistetään 2-kertaisesti silikonitiivisteellä. Lämpöovien lisäksi valmistamme myös ohuempia ulko-ovirakenteita esimerkiksi kesämökeille.

Sisäportaat

Suunnittelemme ja valmistamme sisäportaat, kaiteet, käsijohteet ja lapsiportit massiivipuusta sekä omakotitaloihin, kesäasuntoihin että myös julkisiin rakennuksiin. Puutavara on valikoitua mäntyä tai koivua. Portaiden materiaaleissa ja pintakäsittelyssä otetaan huomioon talon muu sisustus. Porrasaskelmien värisävy voidaan valita yhteensopivaksi esim. talon lattiapintojen kanssa.

Portaiden suunnittelu lähtee asiakkaan toiveista. Suunnittelussa otetaan huomioon mm. tuki- ja koristetolppien malli, kaidepinnojen ja käsijohteiden muoto ja niiden kiinnitystapa. Turvallisuus on tärkeä asia portaiden valmistuksessa. Oikea mitoitus sekä portaikossa että kaiteissa takaavat hyvän lopputuloksen. Liukuesteet ja lapsiportit ovat olennainen osa tätä turvallisuutta.


Tuotekuvia

Oulaisten Puusepät Ky, Lammasojantie 1, 86300 OULAINEN, Puh. (08) 470 380, Faksi (08) 470 380